tiistai 1. elokuuta 2017

Kesämies lomailee ja viettää kotiintulon puolivuotispäivää

Joonatan on ollut kotona nyt reilut puoli vuotta.

Jonas on oppinut:
- olemaan haukkumatta, kun ihmiset syövät
- kävelemään rauhassa portaita molempiin suuntiin (alasmeno on sujunut, mutta ylöspäin liikkuminen on vaatinut vauhdin ottoa)
- pelaamaan älypeleillä (ja on vielä aika päteväkin)
- nukkumaan ihmisen jaloissa ilman, että tarvitsee säikähtää ihmisen liikkumista
- kynsien leikkuu ja hampaiden harjaus sujuu hienosti
- autoilemaan

Moni asia on lumpsahtanut itsekseen, kun aikaa on kulunut ja tilaa on annettu. Uusia pintoja harjoittelemme edelleen, samoin hillumisen estoa (ja sitä, että Yulille pitää antaa tilaa).

Eka mökkilomanen tuntui olevan jännittävä, kiihdyttävä ja ihana. Olin erittäin iloinen Jonaksen luoksetulosta, kundilla säilyivät korvat vauhdikkaassakin menossa.

Jonas jännittää uusia pintoja kovasti ja oli niin hienoa nähdä, miten kundi selätti laiturilla kävelemiseen liittyvän jännityksen.

Meidän Aarre.


keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Epäonnistunut kotihoitaja

'Ei toi taida täältä mihinkään lähteä'

'Joo, ei taida'

Onnellisina kerromme, että epäonnistuimme kotihoitajina. Jälleen.

Jonas on kotona.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Ujo poika ja fiksu tyttö

Eilen saimme ihanan vieraan, kun yhdistyksemme Nikita-tyttö tuli kylään. Nikita on samankokoinen kuin Jonas ja tiesin, että Nikita on sosiaalisesti erittäin taitava tyttö.

Ensimmäisen leikkisession alun tohinan jälkeen Jonakselle tuli Ujo. Nikita antoi hienosti tilaa ja puuhasi omiaan. Päätimme pitää tauon ja antaa Jonakselle aikaa vetää henkeä.

Uusintayritys onnistui hienosti ja koirat pääsivät kisaamaan tasaväkisesti.

On vaan aina niin upeaa katsoa hyvin koiraa puhuvien otusten kommunikointia. Nikita on äärettömän taitava ja osasi hienosti säädellä omaa leikkimistään kaverin reippauden tahdissa.

Illalla meillä oli kotona melkein istuvilleen nukahtava poika, joka iltaruoan jälkeen kiipesi sohvalle, venytti kroppansa täyteen pituuteen ja simahti.

Meille ihmisille oli todella mielenkiintoista nähdä Jonaksen suhtautuminen siihen, että kotiin tulee vieras ihminen (Jonas yllätti täysin kiehnäämällä Nikitan papan jaloissa koiraporukan etunenässä) ja vieras koira (alun kuikuilun ja yhden jännä-ärähdyksen jälkeen osasi leikkiä hienosti ja siivosti).

Hieno koirahan tuo on, kaikin puolin.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Hymypoika

Jonaksen tunnetilat vaihtelevat ujottamisesta riehakkuuteen. Selvästi Iso Kakara käsittelee asioita, mikä näkyy sellaisena tuumivaisuutena. Välillä onni tursuaa joka paikasta ja välillä pitää mietiskellä kulmat kurtussa.

Eilen näin ekan hymyn! Hymy tuli leikkiessä ja valaisi koko koiran olemuksen. Toisena uutena asiana tällä viikolla on ollut sellainen aamukainalopyöriskely ihmisen kainalossa, joka pikkasen kuitenkin jännittää.

Aktiivinen askartelu on kehissä joka päivä, tuntuu että kundi leikkii koko 8 kuukauden edestä. Eilen puhuin puhelimessa 10 minuuttia ja sen jälkeen sain siivota tuplasti puhelun keston.

Jonas alkaa olla pääosin sisäsiisti (mikä ei haittaa; puolesta metristä lorottavan kundi säde on kiitettävä), edellyttäen, että pääsee heti herättyään, ruoan jälkeen ja leikin jälkeen heti ulos. Normipentuasioita siis. Masukin saatiin maitohappobakteereilla kuntoon, mikä helpottaa sisäsiisteyskasvatusta.

tiistai 31. tammikuuta 2017

Pennun pitkä päivä ja rohkeustreenejä

Koirat ovat Jonaksen tulon jälkeen olleet heti päivästä yksi itsekseen, pienempiä ja vähän pidempiäkin pätkiä.

Eilen oli ensimmäinen pidempi itsekseenolo, joka oli sujunut ihan superhyvin. Vastaanotto kotiin tullessa tosin oli ehkä hieman ylivuotavainen. Tänään olikin sitten tullut hieman tylsää ja Jonas oli päättänyt kuluttaa aikaa askartelemalla. Siltikin, yksinolo on sujunut pelottavan hyvin. Onneksi minulla on huomenna etäpäivä, joten ei tarvitse treenata pidempää yksinoloa useampaa päivää peräkkäin.

Jonas on edistynyt reilussa viikossa ihan hurjasti. Kotinurkat ovat tulleet tutuksi ja Jonas on kotioloissa avoin ja luottavainen (Jonas laittaa hoitomamman sydämen ruttuun painaessaan pään syliin silitettäväksi). Harjoituskohteena meillä on saman rentouden ja iloisuuden siirto kodin ulkopuolelle. Jonas on Espanjassa ollut kahdella eri tarhalla ja lisäksi kotihoidossa, joten aina kun on lähdetty liikenteeseen, on vaihdettu paikkaa. En tietysti tiedä, mitä Ison Kakaran päässä oikeasti liikkuu, mutta kotoa poistuminen selvästi jännittää ja kotiinpaluu on niin i-ha-naa, ettei tahdo pysyä nahoissaan.

Meillä on aikaa. Harjoitellaan.

Iso ilonaihe on se, että koirille nameja annettaessa Jonas osaa odottaa vuoroaan ja  ei enää tunge (pitkää) kuonoaan muiden apajille. Ruokaillessa Jonas on koko ajan muuten ollut todellinen herrasmies. Taitava!


perjantai 27. tammikuuta 2017

Voihan pentu sentään!

Jonaksen tulo on ollut rankkaa muille koirillemme. Vanhemmat rouvaskoirat ovat selvästi väsyneitä murkun puuhasteluun. Bambi punkee itsensä syliin ja tarvitsee huomiota selvästi enemmän.

Kohta olemme eläneet viikon yhdessä ja Jonas alkaa enemmän vaikuttaa pennulta. Kyllä, se saa aamuisin heräämisen jälkeen heräämishepulin. Ja kyllä, se saa hepulin ruoan jälkeen. Ja kyllä, se napsii housunlahkeita ja varpaita. Ja kyllä, se roudailee tavaroita pitkin taloa ja viheltelee mennessään.

Jonas osaa myös mennä käsittämättömän pienelle kerälle ja päästää syvän huokauksen. Ja hiipiä viereen ja laittaa pään syliin paijattavaksi.




keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Leikkimisen hurmasta ja vaikeudesta

Jonas yrittää kovasti leikkiä koirakavereiden kanssa. Ihan tosissaan. Osaa tekeytyä pieneksi ja tehdä myös hyvin sievän leikkiinkutsuniiauksen. Välillä juoksemisen hurma vaan menee yli ja se unohtaa oman kokonsa. Eikä tuo kehonhallintakaan ihan priimaa ole, eikä tietysti voikaan olla.

Vaikka painoeroa muihin perheessämme oleviin koiriin ei juurikaan ole, on Jonas huomattavasti korkeampi kuin muut, joten tassun lämäytys naaman eteen tai läheltä-piti-törmäys juoksukaveriin ei ole mukavaa ja saa aikaan mielipiteen ilmaisun juoksukaverissa. Jonas on tähän mennessä ymmärtänyt kaverin palautteen.

Lelujen kanssa leikkimistä yhdessä on harjoiteltu hieman ja siinäkin pidetty huolta siitä, että kun leikki alkaa olla hieman kiihtynyttä, se lopetetaan.